Åbo Akademin ja Turun yliopiston uuden monikäyttäjärakennuksen uusi nimi on Aurum

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) rakennuttaa Åbo Akademin ja Turun yliopiston yhteiskäyttöön uuden rakennuksen vanhan Juslenian paikalle Henrikinkadulle. Uuden rakennuksen nimeämistä varten järjestettiin nimikilpailu 24.5.–7.9.2018. Kilpailun kautta saatiin yhteensä 98 nimiehdotusta, joiden joukosta uuden rakennuksen nimeksi valittiin Aurum.

Rakennukselle etsittiin nimeä, joka sopii myös kansainvälisessä yliopistoyhteisössä mahdollisimman hyvin monen suuhun ja uuden rakennuksen käyttötarkoitukseen. Nimen valitsi kummankin yliopiston edustajista koostuva raati: Anu Aalto, Ulla Achrén, Thurid Eriksson, Carita Kvarnström, Päivi Mikkola, Anne Paasi, Tapio Salmi, Anna Sundberg sekä opiskelijajäsenet Paavo Palanterä ja Andreas Reipsar. Raadin puolueettomana puheenjohtajana toimi SYK:n asiakkuuspäällikkö Jessica Örn.

– Tässä kävi mukava sattuma, sillä samaa nimeä ehdotti kaksi henkilöä, toinen Åbo Akademista ja toinen Turun yliopistosta. Aurum-nimen voidaankin jo tällä perusteella sanoa olevan oikein sopiva yhteiskäyttöiselle synergiarakennukselle. Nimen ehdottajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti, ja heidät palkitaan lähiviikkoina, Jessica Örn sanoo.

Aurum-nimeä perusteltiin näin:

  • ”Aurum” on latinaa ja merkitsee kultaa. Sopii hyvin rakennukselle, jossa asuu kemistejä ja fyysikoita.
  • Alkemiassa tavoiteltiin viisasten kiveä ”arcanum” (Turun yliopiston kemian laitoksen nykyinen nimi), jolla voitaisiin muuttaa metalleja kullaksi, aurum. Miksei siis jatkettaisi alkemiateemalla?
  • Toimii hyvin ruotsiksi, suomeksi, englanniksi ja muillakin kielillä.

Raadin kokoontuessa sille esiteltiin aluksi nimistöasiantuntija, dosentti Paula Sjöblomin esitys hyvän nimen kriteereistä. Kriteerit täyttyvätkin Aurum-nimessä hienosti.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

  • Nimiä ehdottaneilla oli hyvät ja osuvat perustelut.
  • Kiva lisä oli, että kyseistä nimeä ehdotettiin sekä Åbo Akademista että Turun yliopistosta.
  • Nimi on sama kaikilla kielillä, ei tule ongelmaa kieliversiosta tai kirjoitusasusta.
  • Aurum-nimi muistuttaa mukavalla tavalla alkuosaltaan Aurajoen nimeä.
  • Ruotsin kielessä rum tarkoittaa huonetta.
  • ”Puu on Suomen kultaa”, ja Aurum rakennuksesta tulee puupinnoitteinen.

Aurum valmistuu keväällä 2021 ja otetaan käyttöön samana syksynä. Rakennuksen pääkäyttäjinä ovat Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta sekä Turun yliopiston kemian laitos. Muita käyttäjiä ovat muun muassa Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö ja kirjasto. Aurum toimii yhdistävänä rakennuksena Åbo Akademilta Yliopistonmäelle siirryttäessä, ja se on osa Åbo Akademin ja Turun yliopiston välistä Scientia Aboensis -yhteistyötä.

 

Lisätietoja:

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Jessica Örn
Asiakkuuspäällikkö
jessica.orn@sykoy.fipuh: 0400 910 296

Suomen Yliopistokiinteistöt (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää kiinteistöjä kampusalueillaan. Kehitämme vetovoimaisia kampuksia ja luomme alueellisen kasvun mahdollisuuksia yhdistämällä tieteen ja tutkimuksen, elinkeinoelämän ja elävän kaupungin. Tarjoamme muun muassa korkeakoulujen, yritysten ja palveluntarjoajien käyttöön tulevaisuuden tilaratkaisuja sekä asiakkaidemme tarpeita vastaavia, kustannustehokkaita tiloja. SYK:n omistavat Suomen valtio ja 10 yliopistoa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Yhtiön tasearvo on noin miljardi euroa, ja se koostuu yliopistojen 247 rakennuksesta. Vuoden 2017 liikevaihto oli 150,1 miljoonaa euroa. www.sykoy.fi