Tampereen yliopiston normaalikoululle alueen biodiversiteettiä lisäävä kouluniitty

Tampereen yliopiston normaalikoulun G-käytävän ja Mäntyhaantien puoleiselle nurmikaistaleelle perustettiin paahteinen ketoalue – koulun oma kouluniitty. Kouluniityn tavoitteena on muodostaa korvaava elinympäristö uhanalaiselle mäkihiilikoille (Anacampsis fuscella). Lisäksi niitty monipuolistaa maisemaa, lisää alueen biodiversiteettiä ja toimii opetusympäristönä.

”On erityisen hienoa ja tärkeää, että pääsimme koulun ja koululaisten kanssa yhteistyössä luomaan biodiversiteettialuetta kaupunkiympäristöön koulun läheisyyteen”, kertoo Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n rakennuttajapäällikkö Petri Hyvärinen.

Niitylle kylvettiin muun muassa metsäapilaa, joka on mäkihiilikoin toukkien tärkeä ravintokasvi. Lisäksi alueelle kylvettiin muita paahteiselle ketoalueelle sopivia kasvilajeja, kuten mäkitervakkoa, keltamaitea, masmaloa, tunturikurjenhernettä ja nuokkukohokkia. Niitylle tehdään kylvöjä vielä kolmena seuraavana syksynä.

Kouluniittyprojekti toteutetaan Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimeksiantona yhteistyössä Tampereen yliopiston normaalikoulun kanssa. Lisäksi mukana projektissa on Tampereen yliopiston kestävän kehityksen työryhmä. Tampereen yliopiston normaalikoulun 5A-luokan oppilaat kylvivät siemeniä 12.10.2018 osana ympäristöopin tuntia. Siemenet ja taimet toimitti Villi vyöhyke ry, joka on vuonna 2013 Tampereella perustettu luonnonsuojeluyhdistys. Yhdistys opasti oppilaita kylvössä puheenjohtajansa Jere Niemisen johdolla ja luennoi luokkatilassa lyhyesti myös mäkihiilikoista ja tulevasta niitystä.