Hervannan kampus sijaitsee Tampereen eteläpuolella noin 15 minuutin päässä rautatieasemasta.

Kampukselta löytyy laajasti palveluita: mm. yliopiston kirjasto, pakettiautomaattipalvelut, kaikille avoimia kahviloita ja lounasravintoloita. Lisäksi kampusalueella toimii päiväkoti sekä Etelä-Hervannan koulu. Kompaktin ja tiiviin kampuksen rakennukset ovat yhdistetty sisäyhteyksin toisiinsa, eli pääset kulkemaan koko kampuksen läpi vain yhdellä ulko-oven avauksella.

Hervannan kampuksen tilat ja rakennukset mahdollistavat ainutlaatuisella tavalla yhteistyön niin tieteentekijöiden, opiskelijoiden kuin yritysten välillä. Hervannan kampuksen keskellä sijaitsee mm. Kampusareena, joka on tieteen, tutkimuksen ja teknologian keskittymä.  Kampusareena on ensimmäinen yliopistorakennus Suomessa, missä on useita eri vuokralaisia. Se tuo opiskelijoiden ja tutkijoiden lisäksi yrityksiä yhteen useilta eri toimialoilta. Kohtaamiset kampusalueella ruokkivat ideoita, tutkimusta ja kehitysprojekteja, innovaatioita, työtä ja menestysmahdollisuuksia.

Hervannan kampus on uuden teknologian ja siihen liittyvän osaamisen keskittymä Tampereella.

Kohdekartta

Muuta tietoa

Korkeakoulunkatu 7, 33720 Tampere

Saavutettavuus:

Hervannan kampus sijaitsee Tampereen eteläpuolella noin 15 minuutin päässä rautatieasemasta. Kulkeminen kampukselle onnistuu kätevästi vaikkapa raitiovaunulla.

Palvelut:

Kampuksella toimii kolme erilaista ravintolaa ja kahvilaa sekä Bistro Ioni Kampusareenan 1. kerroksessa heti sisääntulon yhteydessä.
Yritysvuokralaisia palvelee myös Tietotalon ja Kampusareenan aulapalvelut.
Tietotalossa sijaitsevan Neuvottelukeskuksen kaksi hyvin varusteltua neuvotteluhuonetta on yritysvuokralaisten varattavissa. Vuokrauksen yhteydessä sovimme mielellämme myös tilojenne siivouspalveluista, mitkä hoidetaan keskitetysti kampuksella yhden toimijan kautta.

Vuokralaisten keskitetyt palvelut ja hinnat mm. siivouksen sekä muuttoavun suhteen löytää yhteistyökumppanimme Campustan sivuilta.

Pysäköinti:

Tietotaloa vastapäätä sijaitseva Pysäköintihalli palvelee yritysvuokralaisia. Hallista voi halutessaan vuokrata edullisemman paikan yleiseltä jaetulta pysäköintialueelta tai oman paikan, jossa myös sähköauton lataus on mahdollista. Parkkihallin toiminnoista vastaa IGL/eParking.

Sähköauton latausohje kampuksen etuparkissa nopeilla lataustolpilla:

Lataa eParking-applikaatio sovelluskaupastasi.
Rekisteröidy/kirjaudu sisään.
Kiinnitä latausjohto.
Skannaa tolpassa oleva QR-koodi.
Aloita lataus.

Yhteyshenkilöt

Heräsikö kiinnostuksesi, tai onko sinulla kysyttävää kampuksesta?

Leena Pokela

Asiakkuuspäällikkö, Tampere

puh. 050 414 3781

leena.pokela@sykoy.fi


Aapo Kauppinen

Tekninen manageri, Tampere (Hervannan kampus)

puh. 0400 774 934

aapo.kauppinen@sykoy.fi


Marko Leino

Rakennuttajapäällikkö

puh. 050 555 5528

marko.leino@sykoy.fi


Vapaat tilat

Kampusareena 89 m2, 1. kerros

Pohjakuvassa 1I (yhteensä 89 m2 sisältäen oman pienkeittiön sekä wc:n. Tila on valoisa, siisti ja rajattu lasiseinällä kahteen osaan.

Yhteydenotot

Jussi Järvinen
0400 421 464
jussi.jarvinen@colliers.com

Kuvassa Hervannan kampuksella sijaitseva Kampusareena-rakennus.

Kampusareena 134 m2, 1. krs

Tilava toimistotila, joka sisältää keittiönurkkauksen, wc:n ja kaksi puhelinkoppia.

Yhteydenotot

Jussi Järvinen
0400 421 464
jussi.jarvinen@colliers.com

Kuvassa Hervannan kampuksella sijaitseva Kampusareena-rakennus.

Kampusareena 36 m2, 1. krs

Kompakti toimistotila sisältäen wc:n ja keittiönurkkauksen.

Yhteydenotot

Jussi Järvinen
0400 421 464
jussi.jarvinen@colliers.com

Kuvassa Hervannan kampuksella sijaitseva Kampusareena-rakennus.
© 2024 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy