Sähkötalo Research Hub -hankkeen rakentaminen alkaa kesäkuussa

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) yhtiökokous teki huhtikuussa investointipäätöksen Sähkötalo Research Hub -hankkeesta. Tampereen yliopiston hallitus oli jo aiemmin valtuuttanut rehtori Keijo Hämäläisen allekirjoittamaan sopimuksen hankkeen jatkosta. Päätösten nojalla hankkeen rakennusvaihe alkaa ensi kesäkuussa.  

Hanke on SYKin kiinteistösalkun yksi vaativimmista

Sähkötalo Research Hub -hankkeen tarveselvitys on valmistunut syksyllä 2021 ja hankesuunnitelma syksyllä 2022. Hanke on sittemmin edennyt esiselvitys- ja yleissuunnitteluvaiheesta toteutussuunnitteluvaiheeseen, ja rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vaiheittain vuosien 2024–2027 aikana. SYKin yhtiökokouksen päätöksellä toteutetaan ensin vaihe I, eli uudisosa ja ABJ-osia koskevat toimenpiteet. Hankevaihe I muodostuu uudisrakennusosasta sekä rakennuksen peruskorjausosasta Sähkötalon ABJ-osilla.

Vuokralaisena uudisrakennus- sekä peruskorjausosassa on Tampereen yliopisto ja sen tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta on pääkäyttäjänä tulevan uudisosan tiloissa.

Tiedekunnan dekaani Martti Kauranen iloitsee rakentamispäätöksestä sekä tulevista tiedekunnan tarpeita vastaavista tiloista.

Uudet tilat vastaavat tämän päivän ja tulevaisuuden teknisiä ja toiminnallisia tarpeita. Ne tuovat uusia mahdollisuuksia kumppanuuksiin sekä tutkimuksen vaikuttavuuden ja näkyvyyden lisäämiseen, Kauranen toteaa.

Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan lisäksi hanke palvelee informaatioteknologian ja viestinnän sekä lääketieteen ja terveysteknologian tiedekuntien tutkimuksen tarpeita.

SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianojan mukaan on hienoa, että hankkeen kanssa ollaan tässä vaiheessa, ja projekti saadaan kohta ihan konkreettisesti rakentamisen kautta käyntiin.

Jotta tähän vaiheeseen on päästy, on se edellyttänyt usean vuoden tiivistä yhteistyötä yliopiston kanssa. Sähkötalo Research Hub tulee olemaan yksi vaativimmista hankkeista, mitä SYKin kiinteistösalkkuun on toteutettu. Tulen siis itsekin seuraamaan mielenkiinnolla rakentamisen etenemistä, Sianoja jatkaa

Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen korostaa hankkeen vaikutusta yliopiston elinvoimaisuuteen ja yliopiston panostusta kokeelliseen tutkimukseen.

Luomme tässä tutkimukselle kokonaan uudenlaista toimintaympäristöä, joka tarjoaa myös tiedekuntien väliselle yhteistyölle sekä yritysyhteistyölle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kyseessä on mittava investointi ja panostus tutkimuksen ja opetuksen edellytyksiin, kertoo Hämäläinen.

Hankkeen urakoitsijana toimii SRV.

Artikkelikuvan havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy

Lisätiedot:

Sanna Sianoja
Toimitusjohtaja
050 351 2207
sanna.sianoja@sykoy.fi


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle uusi tekninen manageri

Jani Virtanen aloitti Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n uutena rakennuttajapäällikkönä

Yrkeshögskolan Novia hyr lokaler i Axelia-byggnaderna i Åbo – lediga lokaler även för andra hyresgäster

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Colliers Finland Oy yhteistyöhön – sopimus vahvistaa tulevaisuuden kehitystöitä

© 2024 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy