Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Colliers Finland Oy yhteistyöhön – sopimus vahvistaa tulevaisuuden kehitystöitä

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) ja valtakunnallisesti toimiva kiinteistöalan neuvonanto- ja asiantuntijapalveluyritys Colliers Finland Oy solmivat elokuussa yhteistyösopimuksen kiinteistöstrategian toteuttamisen tukemisesta ja yhteistyöstä liike- ja toimitilavuokrauksesta.

SYK on päättänyt toteuttaa yritysvuokrauksen ja kampuskehityksen uudelleenorganisoinnin niin, että kokonaisuuteen liittyvät operatiiviset tehtävät toteutetaan jatkossa ostettuna palveluna ulkoisen yhteistyökumppanin toteuttamana. Colliers hoitaa elokuusta alkaen SYKin muun kuin osakasyliopistoille kohdistuvan toimi- ja liiketilojen vuokrauksen yliopistokäytöstä vapautuneisiin tai tyhjänä oleviin kiinteistöihin.

”Yliopistojen tilakäyttö muuttuu merkittävästi tulevaisuudessa. Näköpiirissä on merkittäviä tarpeita yliopistokäytöstä tyhjenevien rakennusten kehittämiseen, joten nyt oli oikea aika hakea uusia toimintamalleja”, SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja sanoo.

“Colliersissa meidät vakuutti valtakunnallinen ja laaja-alainen kiinteistömarkkinaosaaminen ja uudenlaiset tavat tehdä vuokrausta hyödyntämällä esimerkiksi AI:ta perinteisten toimintamallien rinnalla. Yhteistyökumppanuus tuo SYKille entistä laaja-alaisemmat mahdollisuudet kehittää yliopistokäytöstä tyhjeneviä rakennuksia tulevaisuudessa”, hän jatkaa.

SYK vastaa edelleen toimintansa ytimessä olevasta kokonaisuudesta eli tilojen vuokrauksesta osakasyliopistoille ja heihin sidonnaisille tahoille sekä tekee kaikki strategiset päätökset omistamiensa kohteiden toimintasuunnitelmien ja tavoitteiden osalta. SYKin asiakkuuspäälliköt vastaavat edelleen osakasyliopistojen ja yliopistoon sidonnaisten toimijoiden tilavuokrauksesta sekä nykyisten vuokralaisten asiakkuudenhoidosta ja vuokrauksesta.

”Kiitämme SYKiä luottamuksesta Colliersia kohtaan. SYKin kiinteistöportfolio on suuri sisältäen hyvin merkittäviä kohteita, jotka asettavat meille mielenkiintoisia haasteita kiinteistöjen kehittämisessä ja edelleenvuokrauksessa. Kiinteistömarkkina elää parhaillaan murrosvaihetta, jossa tilojen ja niiden käyttäjien tarpeiden onnistunut yhteensovittaminen on menestyksen ytimessä. Tähän tuomme näkemyksemme ja ratkaisuja monialaisen osaamisemme avulla. Uskomme pitkäjänteisen yhteistyömme tuovan kumppanuudellemme hyviä tuloksia”, toteaa Ari Vanhanen, CEO, Colliers Finland.

Lisätiedot: 

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Sanna Sianoja
Toimitusjohtaja
puh. 050 351 2207
sanna.sianoja@sykoy.fi

Colliers Finland Oy
Ari Vanhanen, CEO
puh. +358 20 130 2440
ari.vanhanen@colliers.com

Lisätietoja Colliersista.


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle uusi tekninen manageri

Jani Virtanen aloitti Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n uutena rakennuttajapäällikkönä

Yrkeshögskolan Novia hyr lokaler i Axelia-byggnaderna i Åbo – lediga lokaler även för andra hyresgäster

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Colliers Finland Oy yhteistyöhön – sopimus vahvistaa tulevaisuuden kehitystöitä

© 2024 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy