SYK luopuu viestipalvelu X:n käytöstä

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) lopettaa viestipalvelu X:n käytön kokonaan. Päätöksen taustalla on kanavan muuttunut luonne sekä tavoittavuuden heikkeneminen.

Päätimme luopua X:n käytöstä. Haluamme panostaa jatkossa viestintään kanavissa, jotka tukevat parhaiten yhtiön strategiaa ja tavoitteita. Omassa eettisessä ohjeistossamme olemme päättäneet rakentaa yhdessä parempaa yhteiskuntaa. X ei näitä tarkoitusperiä ja tavoitteita enää täytä”, kertoo SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja.

Yhtiön X-tilillä on jaettu valikoiden osa nettisivuilla julkaistuista uutisista ja blogeista sekä tietoa ajankohtaisista asioista. SYKin löytää edelleen mm. Facebookista ja Instagramista sekä yhtiön pääsomekanavalta LinkedInistä.


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n tulos toteutui suunnitellun mukaisesti – varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

SYKin vuosi 2024 – vastuullisuusraportti, vuosikertomus sekä toimintakertomus ja tilinpäätös julkaistu

Julia Skovbjerg on SYKin uusi asiakkuuksista ja vuokrauksesta vastaava johtaja: ”Odotan monipuolista tekemistä, avointa keskustelua sekä yhteen hiileen puhaltamista”

Ville Rintakoskesta SYKin uusi rakennuttajapäällikkö

© 2025 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy