SYK investoi neljään ilmastohankkeeseen – kompensoi vuoden 2019 päästönsä

Suomen Yliopistokiinteistö Oy (SYK) investoi neljään hankkeeseen kompensoidakseen omat ilmastopäästönsä. Hankkeet kohdistuvat Ugandaan, Panamaan, Kambodzaan ja Suomeen. Hankkeiden ilmakehästä hiiltä vähentävä vaikutus on lähes 40 000 tonnia CO2e.

SYK on sitoutunut strategiassa ja tavoitteissa taisteluun ilmastomuutosta vastaan. Pitkäjänteinen ilmastotyö on aloitettu jo vuonna 2013 yhtiön päästöjen laskennalla. Vuonna 2013 yhtiön päästöt olivat noin 67 000 tonnia CO2e, ja vuosien mittaan on tehty toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi esimerkiksi energiatehokkuuteen ja energian alkuperään liittyen. Vaikka oman toiminnan aiheuttamia päästöjä on pystytty vähentämään ja kompensointi vie vaikuttavuutta entistä pidemmälle, työ oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi jatkuu edelleen. SYK on asettanut tavoitteekseen oman toiminnan hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä.

”Seuraavan kymmenen vuoden aikana kiinteistösalkussamme tullaan tekemään paljon konkreettisia toimenpiteitä, joilla hiilineutraalius saavutetaan. Koska toimenpiteiden toteuttaminen vie useita vuosia, olemme ottaneet nyt kompensaation ensimmäistä kertaa osaksi toimenpidevalikoimaamme ilmastotyössä,” kertoo Aki Havia, rakennuttamisesta vastaava johtaja.  Osallistumalla neljään luontoa tukevaan hankkeeseen SYK kompensoi kaikki viime vuoden ilmastopäästönsä ja saavuttaa hiilineutraaliuden.

”Olemme yksi Suomen suurimmista hiilineutraaleista toimijoista ja ehdottomasti kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijöiden joukossa. Ilmastotyö on meille tärkeä osa vastuullisuutta, sillä rakentaminen ja kiinteistöt ovat yksi suurista päästöjen aiheuttajista yhteiskunnassamme. Suurimmat asiakkaamme, yliopistot, ovat hyvin vastuullisia ja edellyttävät myös meiltä toimia yhteisen asian hyväksi. Olemme tyytyväisiä, että pystyimme aloittamaan kompensoinnin jo nyt omien päästövähennystoimiemme rinnalla”, toteaa ympäristöinsinööri Ari-Pekka Lassila.

Toimia metsäkadon vähentämiseksi

Ugandassa perinteisten puuliesien käytöstä syntyy ilmaan pienhiukkaspäästöjä, ja polttopuiden keruu lisää metsäkatoa. Hankkeen tarkoituksena on korvata puuliedet puhtaammilla ja energiatehokkaimmilla keittimillä. Samalla luonnon monimuotoisuutta suojellaan, kun tarve polttopuiden keruulle ja sitä kautta metsien hakkuille vähenee.

Panaman TropicalMix-hankkeessa entiset kesannot ja huonontuneet laidunmaat metsitetään enimmäkseen kotoperäisillä puulajeilla ja muutetaan sekametsiksi. Osa alueista käytetään luomukaakaon oikeudenmukaiseen tuotantoon. Hankkeessa yhdistyvät ympäristöystävällinen puun ja kaakaon tuotanto sekä biodiversiteetin suojelu ja ekosysteemien palauttaminen.

Mittavat hyödyt sekä ilmastolle että paikallisille ihmisille

Kambodzan hankkeessa perinteinen polttopuun käyttöön perustuva juomaveden puhdistus korvataan mikrobiologisilla vedenpuhdistussuodattamilla. Projektin ansiosta jopa 1,7 miljoonaa ihmistä saa puhdasta vettä seitsemän vuoden ajan.  Käsittelemällä pilaantunutta vettä vähennetään lapsikuolleisuutta saastuneeseen veteen liittyvien sairauksien osalta. Puhtaan juomaveden turvaamisen lisäksi hanke vähentää hiilidioksidipäästöjä vältetyn polttopuun käytön osalta.

Neljäs hanke on kotimainen ja keskittyy hiilidioksidin talteenottoon. Suomalainen Carbofex on Puro-sertifioitu biohiilen tuottaja, joka biojalostamossaan poistaa ilmakehän hiilidioksidia hiiltämällä biomassaa. Tällöin puolet fotosynteesin avulla sitoutuneesta hiilestä mineralisoituu eikä vapaudu enää kiertoon. Syntynyttä biohiiltä ei polteta, vaan se on hyödynnettävissä monenlaisissa käyttökohteissa, kuten maaperän parannuksessa. Puro-sertifikaatin tavoitteena on lisätä taloudellisia kannustimia CO2-poistomenetelmien laajentamiseen.

 

Yhteyshenkilöt:

Johtaja, rakennuttaminen ja ylläpito, Aki Havia, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
puh. 040 527 7511, aki.havia@sykoy.fi

Ympäristöinsinööri, Ari-Pekka Lassila, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
puh. 040 8346 388, ari-pekka.lassila@sykoy.fi

Viestintä- ja markkinointiasiantuntija, Anita Rinne, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
puh. 050 534 6340, anita.rinne@sykoy.fi

 

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää yliopistokiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kehitämme vetovoimaisia kampuksia ja luomme alueellisen kasvun mahdollisuuksia yhdistämällä tieteen ja tutkimuksen, elinkeinoelämän ja elävän kaupungin. Tarjoamme muun muassa korkeakoulujen ja yritysten käyttöön tulevaisuuden tilaratkaisuja sekä asiakkaidemme tarpeita vastaavia, kustannustehokkaita tiloja. SYK:n omistavat Suomen valtio ja 10 yliopistoa. Yhtiön tasearvo on noin 1,3 miljardia euroa, ja se koostuu yliopistojen 225 rakennuksesta. Vuoden 2019 liikevaihto oli 165,2 miljoonaa euroa. www.sykoy.fi


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n tulos toteutui suunnitellun mukaisesti – varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

SYKin vuosi 2023

Suruliputus Vantaan kouluampumisen johdosta keskiviikkona 3.4.2024

Maiju Lassilasta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n uusi kiinteistöjohtaja

© 2024 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy