Turun yliopiston Feeniks-kirjaston peruskorjaushanketta suunnitellaan rakennusvaihetta varten. Hankkeen tavoitteena on uudistaa vuonna 1954 valmistunut kirjastorakennus vastaamaan entistä paremmin yliopistoyhteisön nykyisiä ja tulevia tarpeita. Rakennustöiden on tarkoitus käynnistyä kesällä 2027, ja työt kestävät arviolta vuoden 2028 loppupuolelle.
Feeniks-kirjasto on keskeinen osa Turun yliopiston kampusta ja yliopistoyhteisön arkea. Rakennuksen omistaa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK), joka vastaa peruskorjaushankkeesta. Peruskorjauksessa rakennuksen tiloja, teknisiä järjestelmiä ja toiminnallisuuksia kehitetään niin, että kirjasto voi jatkossa palvella opiskelijoita, tutkijoita, henkilökuntaa ja muita käyttäjiä monipuolisena oppimisen, työskentelyn ja kohtaamisen paikkana.
Uudistamista rakennuksen ominaispiirteitä kunnioittaen
Hankkeen valmisteluissa on huomioitu rakennuksen pitkä historia ja merkitys yliopistoyhteisölle. Tavoitteena on toteuttaa uudistus hallitusti siten, että rakennuksen tuleva käyttö tukee kirjaston muuttuvia palvelutarpeita ja tarjoaa toimivat tilat erilaisille työskentelyn ja opiskelun tavoille.
”Feeniks-kirjasto on Turun yliopiston kampuksella monelle tärkeä ja tuttu rakennus. Meille SYKissä on tärkeää, että peruskorjaus toteutetaan rakennuksen arvoa kunnioittaen ja samalla niin, että tiloja kehitetään myös tulevaisuuden tarpeisiin,” sanoo SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja.
”Feeniksissä tulee jatkossakin olemaan tilaa isoille ajatuksille, kohtaamisille ja rauhalliselle syventymiselle. Myös eri tieteenalojen kokoelmat säilyvät osana Feeniks-kirjastoa. Meille on arvokasta tietää, mitä kirjaston käyttäjät pitävät tärkeänä ja tulemmekin osallistamaan heitä suunnitteluun,” kirjastonjohtaja Heli Kautonen kertoo.
Feeniks-kirjasto sijaitsee Yliopistonmäen kulttuurihistoriallisesti merkittävällä alueella, ja rakennukseen kohdistuu suojeluvaateita. Hanketta edistetään yhteistyössä Museoviraston kanssa, jotta peruskorjaus voidaan toteuttaa rakennuksen ominaispiirteitä kunnioittaen.

Feeniks-kirjaston asiakastilat sulkeutuvat lokakuun lopulla
Feeniks-kirjaston maanalaisissa varastoissa säilytetään tällä hetkellä mittavaa kulttuuriaineistolain perusteella säilytettävää vapaakappalekokoelmaa. Ennen peruskorjauksen alkua aineistokokoelmat siirretään väistötiloihin ja myöhemmin uuteen kirjavarastoon pysyvään säilytykseen.
Aineistosiirtojen valmistelun vuoksi Feeniks-kirjaston asiakastilat ovat viimeisen kerran avoinna perjantaina 30. lokakuuta. Palvelut jatkuvat Arcanumin kirjastossa Turun yliopiston kampuksella. Turun yliopiston kirjasto on tiedottanut tarkemmin siitä, miten kirjaston palvelut järjestetään Feeniks-kirjaston sulkeuduttua.
Feeniks-kirjaston on suunniteltu avautuvan uudistettuna asiakaskäyttöön vuonna 2029.
Artikkelikuva: Suvi Harvisalo, Turun yliopisto
Lisätiedot:
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Sanna Sianoja, toimitusjohtaja
050 351 2207
sanna.sianoja@sykoy.fi
Turun yliopisto
Tila-asioihin liittyen:
Jari Ukkonen, toimitilapäällikkö, toimitilapalvelut
029 450 2353
jari.ukkonen@utu.fi
Kirjaston toimintaan liittyvissä asioissa:
Heli Kautonen, kirjastonjohtaja
029 450 5556
heli.kautonen@utu.fi




