Haemme rakennuttajapäällikköä

Oletko rakennusalan asiantuntija, jolla jo on kertynyt kokemusta rakennuttamisesta joko tilaaja- tai rakennuttajakonsulttiorganisaatioista ja olisit kiinnostunut liittymään Suomen Yliopistokiinteistöjen 10-henkiseen rakennuttamisen tiimiin? 

Yliopistokampustemme uudis- ja peruskorjaushankemäärän kasvaessa entisestään, haemme vahvistukseksi yhtä uutta rakennuttajapäällikköä. Rakennushankkeesi sijaitsevat eri kampuspaikkakunnillamme Suomessa, painottuen kuitenkin alkuvaiheessa Tampereelle. Rakennuttajapäällikkönä huolehdit vastuullesi sovittujen hankkeiden rakennuttamisesta, aina tarveselvitysvaiheesta takuuajan vastuiden valvontaan asti. Tehtävä on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaisesti. Teemme hybridityötä ja sijaintipaikkasi on Tampere.

Rakennuttajatehtävässä menestyminen edellyttää rakennusinsinöörin tai rakennusalan DI:n tutkintoa, sekä vähintään 5-10 vuoden kokemusta rakennuttajatehtävistä joko tilaaja- tai rakennuttajakonsulttiyrityksissä. RAP- pätevyys katsotaan eduksi.

Tukeudumme hankkeiden resursoinnissa konsulttikumppaneihimme, joten yhteistyö- ja viestintätaidot sekä kyky vastuullasi olevien projektien selkeään johtamiseen, organisointiin, sopimiseen sekä projektiryhmien hallintaan moniprojektiympäristössä korostuvat. Vastuullasi on samanaikaisesti useampia eri vaiheissa olevia rakennushankkeita, joten oma toimintatapa on sovitettava käytettävissä olevaan aikaan ja roolisi on enemmän hankkeiden sopimusjohtamista ja projektiorganisaatioiden ohjausta kuin itse rakennuspaikalla rakennuttajatehtävien hoitoa.

Rakennuttajapäällikkönä toimit tiiviissä yhteistyössä erilaisten sidosryhmien, muun muassa asiakassuhteistamme vastaavien asiakkuuspäälliköiden kanssa. Hankkeidemme kannalta keskeistä on toteuttaa tiloja, jotka vastaavat osakasyliopistojemme kanssa sovittuja tilatarpeita.

Odotamme sinulta:  

  • hyviä kirjallisia ja suullisia viestintätaitoja
  • rakennusalan sopimusehtojen hallintaa
  • järjestelmällistä, oma-aloitteista ja määrätietoista toimintaotetta
  • yhteistyökykyä sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien kanssa
  • kykyä toimia ja johtaa hankkeita moniprojektiympäristössä
  • eri urakkamuotojen hallintaa sekä laajaa ymmärrystä urakkamuodon valinnan vaikutuksesta hankkeen riskeihin
  • kokemusta/ymmärrystä vuokrasopimuksen merkityksestä hankkeen toteuttamisessa
  • kokemusta tietomalleista sekä sähköisten projektidokumenttien hallinnasta
  • matkustusvalmiutta Suomessa, pääosin päivän kestäviä työmatkoja.

Tulisitko mukaan SYKkimään?

Oletko toimeen tarttuva ratkaisujen löytäjä ja haluat päästä osaksi kehittämään yhteiskunnallisesti tärkeää sekä vastuullista kiinteistönomistamista? Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen asiantuntijatehtävän osana vakaan, pitkäjänteisen sekä vastuullisen kiinteistönomistajan organisaatiota. Pääset kiinteistöomistajan näkökulmasta mukaan monipuolisiin investointihankkeisiin, jotka edustavat kestävää ja vastuullista rakennuttamista. Laaja kiinteistökanta sekä kiinteistökohteiden monipuolisuus ja yksilöllisyys antavat erinomaisen mahdollisuuden syventää edelleen rakennuttamisen ammattitaitoasi. Meillä autetaan työkaveria, mietitään ratkaisuja yhdessä uteliain mielin ja kohdataan toisemme aidosti.

Lisätietoja tehtävästä antavat arkisin klo 16-17 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n rakennuttamisen johtaja Mika Haapoja, puh. 050 573 4171, sekä myös muina aikoina Johto Advisors Oy:n konsultti Jarkko Sipiläinen puh. 040 700 8161.

Lähetä CV ja hakemuksesi palkkatoiveineen mahdollisimman pian, viimeistään 30.8.2026 mennessä rekrysivumme kautta.


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

Haemme rakennuttajapäällikköä

© 2026 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy