Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle uusi viestintäasiantuntija ja kampuskehityspäällikkö

SYKin uutena kampuskehityspäällikkönä aloitti 2.5. Pekka Huttunen. SYKin uusi viestintäasiantuntija Markus Okker aloitti toimenkuvassaan 11.5.

SYKin uusi kampuskehityspäällikkö Pekka Huttunen hoitaa valtakunnallisesti kampuskehitystä. Huttunen työskentelee eri kaupungeissa sijaitsevien kampuksiemme parissa, edesauttaen kampuksien kehittymistä asetettujen tavoitteiden sekä kampusstrategioiden mukaisesti.

Huttunen kokee, että SYKin työyhteisöön on ollut helppo tulla mukaan.

– Olen saanut työurallani työskennellä useiden hyvien työnantajien palveluksessa. Työyhteisön tunnelmasta kertoo paljon se, miten uudet työntekijät otetaan vastaan – SYKkiin tullessani koin heti arvostavaa suhtautumista ja hyvää henkeä, kertoo Huttunen.

– On ilo saada jakaa osaamista ja kokemustani koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi tiedettä ja taidetta tukevassa toiminnassa. SYK on moderni työyhteisö, jota johdetaan tiedolla ja taidolla, jatkaa Huttunen.

SYKin uutena viestintäasiantuntijana Markus Okker kehittää kokonaisvaltaisesti SYKin viestintää sekä toimii tiiviissä yhteistyössä sisäisestä viestinnästä vastaavan HR:n kanssa. Viestintä tukee yhtiön liiketoiminnan toteutumista sen ollen linjassa yrityksen strategian kanssa.

Muun muassa copywriterina aiemmin toiminut Okker kokee aloituksen SYKillä olleen positiivinen.

– On ollut mahtava tutustua SYKin asiantuntevaan porukkaan ja päästä mukaan osaksi tätä tärkeää toimijaa. Odotan innolla tulevaa, kertoo Okker.

– Olen aiemmin työskennellyt hyvin laaja-alaisesti erilaisten viestinnän ja markkinoinnin tehtävien parissa ja uskon, että tästä kokemuksesta on varmasti hyötyä SYKin uutena viestintäasiantuntijana, toteaa Okker.

Markus Okker, viestintäasiantuntija
puh. +358 40 351 1175
markus.okker@sykoy.fi

Kampuskehityspäällikkö
puh. + 358 50 5634 685
pekka.huttunen@sykoy.fi 


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle uusi rakennuttajapäällikkö

Turun yliopiston Arcanum-peruskorjauskohteen taidekutsukilpailu on ratkennut

#mesykkiläiset tulee

Lähde-kirjaston peruskorjaus ehdolle Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi

© 2022 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy