Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) varsinainen yhtiökokous pidettiin 20.5.2021. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
Vuonna 2020 konsernin liikevaihto kasvoi 5,3 miljoonaa euroa edellisvuodesta, ollen 170,5 miljoonaa euroa (165,2 milj. €). Yhtiön liikevaihdon kehitys on ollut maltillista ja ennusteen mukaista. Yhtiön liikevaihto muodostui pitkälti vuokratuista tiloista, joita yhtiöllä oli omistuksessaan toimintavuoden päättyessä 1,05 milj. m2. Tilojen vuokrausaste toteutui keskimäärin tasolla 94,2 %. Liikevaihto per vuokrattava huoneistoala toteutui tasolla 13,5 eur/m2/kk. Yhtiön asiakasjakauma liikevaihdolla mitattuna oli yliopisto 87 % ja muut 13 %.
Konsernin ja emoyhtiön tilikauden tulos oli 30,3 miljoonaa euroa.
Yhtiökokous päätti jakaa omistajille osinkoa 7,97 euroa osakkeelta eli yhteensä 20,1 miljoonaa euroa.
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi henkilöä. Puheenjohtajaksi valittiin rehtori Jukka Mönkkönen Itä-Suomen yliopistosta ja varapuheenjohtajaksi budjettipäällikkö Sami Yläoutinen Valtiovarainmininteriöstä. Hallituksen jäseniksi valittiin talousjohtaja Patrik Marjamaa Tampereen yliopistosta, johtaja Päivi Mikkola Turun yliopistosta, talousjohtaja Pekka Riuttanen Oulun yliopistosta sekä johtaja Riitta Juutilainen Senaatti-kiinteistöistä.
Tilintarkastajana jatkaa tilikaudella 2021 KHT-yhteisö KPMG Oy, jonka vastuunalaisena tilintarkastajana toimii Assi Lintula.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Sanna Sianoja, sanna.sianoja@sykoy.fi , puh. +358 50 351 2207
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää yliopistokiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tarjoamme muun muassa korkeakoulujen ja yritysten käyttöön tulevaisuuden tilaratkaisuja sekä asiakkaidemme tarpeita vastaavia, kustannustehokkaita tiloja. SYK:n omistavat Suomen valtio ja 9 yliopistoa. Yhtiön tasearvo on noin 1,4 miljardia euroa, ja se koostuu yliopistojen 210 rakennuksesta. Vuoden 2020 liikevaihto oli 170,5 miljoonaa euroa. www.sykoy.fi