SYK on saanut alkuvuoteen kolme uutta vahvistusta, kun Ville Salo aloitti talouspäällikkönä, Niko Herranen rakennuttajapäällikkönä ja Ossi Urpilainen Joensuun teknisenä managerina. Jokainen heistä tuo mukanaan omanlaistaan osaamista, kokemusta ja näkemystä SYKin toiminnan kehittämiseen.
Ville Salo – talouspäällikkö
Tampereella aloittanut Ville Salo on koulutukseltaan taloushallinnon tradenomi ja kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt sekä järjestelmäkonsulttina että taloushallinnon asiantuntijatehtävissä, viimeisimpänä kiinteistöalalla toimivan yhtiön talouspäällikkönä. Taustansa ansiosta Salo tuntee talousprosessit sekä järjestelmien ja prosessien kehittämisen monesta näkökulmasta.
Salo on työurallaan ollut mukana uudistamassa ERP- ja BI-ympäristöjä, kehittänyt talousfunktion toimintamalleja ja jalkauttanut budjetoinnin, raportoinnin ja ennustamisen prosesseja yhdessä liiketoimintojen kanssa.
”Olen saanut auttaa organisaatioita järjestelmien ja prosessien kehittämisessä erilaisissa rooleissa – koen sen rikkaudeksi”, Salo kuvaa.
SYKissä Salo vastaa ulkoisen ja sisäisen laskennan toteuttamisesta ja ohjaamisesta, budjetoinnin läpiviennistä, raportoinnista, kassanhallinnasta sekä ulkoistetun taloushallinnon prosessi- ja järjestelmäkokonaisuuden johtamisesta. Lisäksi hän toimii taloustiimin vetäjänä ja kehittää talousprosesseja tukemaan entistä ennakoivampaa päätöksentekoa. Tehtävän tavoitteena on varmistaa yhtiön oikeellisen ja riittävän taloudellisen tiedon tuottaminen, jotta yhtiön ja yksittäisten organisaatio- ja kampustiimien käytössä on kulloinkin tarvittava taloudellinen informaatio.
”Fiilis on innostunut ja motivoitunut. On ollut hienoa päästä tutustumaan tiimiin ja organisaatioon. On mukavaa tuoda oma osaaminen käyttöön ja tunnistaa, missä voin hyödyntää kokemustani talousfunktion kokonaisvaltaisesta kehittämisestä”, talouspäällikkö kuvailee.

Ville Salo
Talouspäällikkö
puh. 040 747 6818
ville.salo@sykoy.fi
Niko Herranen – rakennuttajapäällikkö
Jyväskylän toimistolla aloittanut Niko Herranen valmistui rakennusinsinööriksi vuonna 2012, ja on siitä lähtien työskennellyt rakennuttamisen parissa. Hän aloitti uransa rakennuttajakonsulttina projektipäällikkönä ja siirtyi myöhemmin asuntorakennuttamisen tehtäviin, viimeisimpänä hän toimi rakennuttajapäällikkönä ja tiimin esihenkilönä. Herrasen kokemus kattaa koko rakennuttamisen ketjun tontin hankinnasta takuuaikaisiin tehtäviin.
”Rakennuttamisen kenttä on tullut tutuksi monesta kulmasta – se on antanut hyvän pohjan siirtyä SYKin hankkeisiin”, Herranen kertoo.
SYKissä Herranen vastaa vastuualueensa rakennushankkeiden johtamisesta tarveselvityksestä käyttöönottoon saakka. Roolissa korostuvat yhteistyö eri sidosryhmien kanssa sekä laajojen kokonaisuuksien hallinta.
”On ollut tosi positiivinen alku. Työyhteisöön on ollut helppo tulla, ja on ollut tervetullut olo. Paljon on uutta opittavaa, mutta innolla odotan ensimmäisiä hankkeita, joita pääsen viemään eteenpäin”, Herranen kuvailee.
Rakennuttajapäällikkö näkee yliopisto- ja korkeakoulumaailman toimintaympäristön kiinnostavana ja erilaisena aiempaan verrattuna.
”Tässä pääsee syventämään osaamista rakennuttamisen lisäksi myös kiinteistönomistajan näkökulmasta”, Herranen toteaa.

Niko Herranen
Rakennuttajapäällikkö
puh. 050 476 3373
niko.herranen@sykoy.fi
Ossi Urpilainen – tekninen manageri
Joensuussa teknisenä managerina aloittanut Ossi Urpilainen valmistui rakennusinsinööriksi vuonna 2021. Hän on työskennellyt sairaalarakennuttamisen parissa, palotarkastajana sekä projekti-insinöörinä, jossa myös SYKin hankkeet tulivat hänelle tutuiksi.
Urpilaisen tehtävä teknisenä managerina on varmistaa, että Joensuun kampus pysyy kunnossa ja tarjoaa hyvät puitteet opiskelulle ja tutkimukselle. Työhön kuuluu palveluntuottajien ohjaamista ja ylläpidon kokonaisuuden hallintaa.
”Hyvässä työyhteisössä on mukava tehdä töitä. Uutta asiaa tulee joka päivä, ja se tekee työstä mielenkiintoista – yksikään päivä ei ole samanlainen”, Urpilainen kertoo.
Urpilaisen odotukset ovat innostuneet ja käytännönläheiset.
”Kun näkee ensimmäisen vuosikellon läpi, ymmärtää paremmin, miten kampusarki pyörii. Ylläpidon tehtävät ovat vahvasti vuodenaikojen mukaan eläviä, ja odotan, että pääsen syventämään ymmärrystä siitä, miten kampuksen ylläpito elää vuoden rytmissä”, kuvaa Urpilainen.

Ossi Urpilainen
Tekninen manageri, Joensuu
puh. 040 353 9555
ossi.urpilainen@sykoy.fi




