SYKin kampuksilla suruliputetaan Martti Ahtisaaren hautajaispäivänä

Suomen lippu

Jokaisen SYKin omistajayliopiston piha-alueella suruliputetaan tänään. Kampuksien lipputankoihin nousee Suomen kansallislippu presidentti Martti Ahtisaaren hautajaispäivänä perjantaina 10. marraskuuta kello 8. Suruliputuksella kunnioitetaan presidentti Ahtisaaren muistoa.

Suruliputuksen alkaessa lippu vedetään ensin salossa ylös asti ja lasketaan sen jälkeen kolmanneksen tangon mittaa alas siten, että lipun alareuna asettuu salon puoliväliin. Siunaustilaisuuden päätyttyä kello 14.30 lippu nostetaan täyssalkoon tekemään kunniaa poismenneelle. Liputus päättyy kello 20.00.


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

Koulupiha muutettiin ulkoluokaksi Lapin yliopiston harjoittelukoululla

Mikko Rantanen aloitti SYKin uutena teknisenä managerina Turussa

Tampereen yliopiston uusi tutkimusrakennus Noodi valmistui Hervannan kampukselle

Oulun normaalikoulun uudisrakennuksen rakennustyöt aloitetaan elokuussa

© 2026 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy