Uutena SYKkiläisenä mukana asiakkuuspäivillä

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n uusi viestintäasiantuntija Markus Okker kertoo tekstissä tunnelmiaan 12.–13.5. Tampereella vietettyjen SYKin osakasyliopistoille suunnattujen asiakkuuspäivien tiimoilta.

Mikä olisikaan parempi tapa tutustua organisaation toimintaan kuin asiakkuuspäivät? Yrityksen edustajat sekä asiakkaat yhteen kokoava tapahtuma toimii hyvänä informaatiokanavana nivoen yhteen organisaatiota koskevat ajankohtaiset asiat. Tapahtuma on myös oiva ympäristö vaihtaa kuulumisia kollegoiden kesken. Allekirjoittaneen osalta kaksi päivää kestäneet asiakkuuspäivät toimivat kokonaisvaltaisena väylänä tutustua Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimintaan ja sen asiakkaisiin, koska taipaleeni SYKin uutena viestintäasiantuntijana oli alkanut vuorokautta ennen asiakkuuspäivien alkua.

Asiakkuuspäivien ensimmäinen päivä alkoi esittelykierroksella, jossa kukin osallistuja kertoi nimensä ja tittelinsä. Näin tuoreena tekijänä organisaatiossa tämä oli hyvä tapa saada hahmotettua kokonaiskuva eri henkilöistä ja heidän toimenkuvastaan. Oli ilo huomata, kuinka esittelykierroksen aikana yksi jos toinenkin tuntui olevan innoissaan läsnäpaamisesta, koska viimeiset pari vuotta isommat tapahtumat on pääosin toteutettu etäjärjestelyin.

Allekirjoittaneen osalta kaksi päivää kestäneet asiakkuuspäivät toimivat kokonaisvaltaisena väylänä tutustua Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimintaan ja sen asiakkaisiin.

Esittelykierroksen jälkeen tutustuttiin videoesittelyjen muodossa muun muassa kesällä 2021 peruskorjauksen saaneeseen Jyväskylän yliopiston Lähde-kirjastoon sekä vuoden 2021 loppupuolella avajaisia viettäneen Aurumin yhteiskäyttörakennukseen. Seuraavana puheenvuoro annettiin Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtajalle, kun Sanna Sianoja piti toimitusjohtajan katsauksen, jossa hän kertoi SYKin strategiasta ja kuinka siinä asetetut tavoitteet saavutetaan​. Muita ensimmäisen päivän puhujia olivat muun muassa SYKin rakennuttamisen johtaja Taro Malinen, asiakkuuksien ja vuokrauksen johtaja Jessica Örn, kiinteistöomaisuuden kehityksestä ja kiinteistökohteiden johtamisesta vastaava Aki Havia sekä ylläpitopäällikkö Ville Kautto. Kukin puhuja kertoi ajantasaiskatsauksen oman vastuualueensa toimista ja minkälaisia toimintasuunnitelmia SYKillä on tulevaisuuden varalle.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Sanna Sianoja piti torstaina toimitusjohtajan katsauksen, jossa hän kertoi SYKin strategiasta ja kuinka siinä asetetut tavoitteet saavutetaan.

Asiakkuuspäivät toimivat hyvänä tietopakettina koko SYKin toimintaan

Asiakkuuspäivien toinen päivä oli pyhitetty kampusten kuulumisille, joissa niin yliopistot kuin SYKin edustajat pääsivät kertomaan eri kampuksiin liittyvistä ajankohtaisista asioista. Kuulumisten myötä sai hyvän kokonaiskuvan ajankohtaisista asioista sekä siitä, minkälaisia hankkeita eri asiakasyliopistojen kiinteistöihin on toteutettu ja minkälaisia uudistuksia niihin on tiedossa. Kampusten kuulumiset toimivat näin SYKin uudelle toimijalle hyvänä teoreettisena kampuskierroksena, joten mielenkiinnolla jään odottelemaan, että pääsen tutustumaan kuhunkin kampukseen myös ihan paikan päällä. Tietotiiviitä asiakkuuspäiviä oli rytmitetty lounas- ja kahvitauoilla, joiden aikana oli mukava päästä tutustumaan asiakkuuspäivien osallistujiin hieman tarkemmin. Nämä vapaamuotoiset keskustelut kun ovat juuri niitä asioita, joita on Teams-aikana kaivannut.

SYKissä asiakas on tärkeä jo siksi, että SYK vastaa valtakunnallisesti suuresta määrästä kiinteistöomaisuutta, jota se myös pyrkii kehittämään asiakkaan tarpeiden mukaan sekä ennakoiden tulevaa. Lisäksi SYKin strategian mukaan sen tarkoituksena on olla paras kampuskumppani. Näitä tavoitteita tukevat myös SYKin arvot: Vastuu yhteisestä, Kuuntelemme ja puhumme sekä Asenne ratkaisee. Asiakkuuspäivien myötä tuli tunne, että yhdessä asiakkaiden kanssa todella pyritään löytämään uusia ratkaisuja esimerkiksi tulevaisuuden tarpeita sekä turvallisuutta edistäviin toimitilakysymyksiin.

Oli selvää, että asiakkuuspäivien aikana olin saanut takataskuuni valtavan määrän tietoa, jota en varmastikaan olisi normaalisti saanut haltuuni uutena työntekijänä näin tiiviinä pakettina – näin lyhyessä ajassa. Kiitos kaikille osallistuneille onnistuneista asiakkuuspäivistä!

Markus Okker, viestintäasiantuntija puh. 040 351 1175 markus.okker@sykoy.fi

 


Muut ajankohtaiset

Muut ajankohtaiset

NUAS 2022 Facilities & Environment Conference 2022 (21.-23.8.2022)

Kampusturvallisuuspäivän kuulumiset – aiheina: varautuminen ja jatkuvuudenhallinta

TOSI-tilat-hanke: Tutkimuslinssin alla yhteisön toiveet yliopiston tulevaisuuden tiloille

Tulevaisuuden hybridikampus – Tuliaisia HUMANE -konferenssista Lissabonista

© 2022 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy